Olen Linda Lähdeniemi, 26-vuotias, kansanedustajaehdokas Punkalaitumelta, Pirkanmaan reuna-alueelta.

Toimin tällä hetkellä Punkalaitumen kunnanhallituksen puheenjohtajana ja Pirkanmaan aluevaltuutettuna sekä opiskelen journalismia.

Olen aktiivinen ja iloinen monitoimija, joka kohtaa ihmiset silmien tasalta ja jakaa hymyn vastaantulijalle. Ajattelen asioista lähtökohtaisesti positiivisesti ja pohdin suurta kuvaa: millaisessa kunnassa, maakunnassa ja Suomessa haluamme tulevaisuudessa asua? 

Koen, että jokainen alue Pirkanmaalla kuin koko Suomessa on kehittämisen arvoinen. Lisäksi tarvitsemme luottamusta tulevaan, kestävästi hoidettua taloutta ja uskoa jokaiseen ihmiseen. Pärjäävämpi Pirkanmaa rakennetaan yksilö kerrallaan. Ja näiden puolesta haluan tehdä töitä. 

Tule mukaan tekemään Pirkanmaan positiivista kampanjaa! 

Linda

Uusimmat kirjoitukset

Miksemme minä ja kaltaiseni kelvanneet? – kansalaispalvelus ratkaisee kerralla paljon

Yksi merkki siitä, että on lähellä tai ylittänyt täysi-ikäisyyden, on postilaatikkoon kilahtanut paperi, jossa on pyyntö kutsuntoihin. Tai tämä on merkki osalle, ei kaikille. Minä en saanut kutsuntakirjettä. Eivätkä ole muutkaan kaltaiseni, eli naiset, saaneet. Miksi emme kelpaa? Noin puolet ikäluokasta jätetään heti ulkopuolelle, vaikka aivan taatusti naisista on vaikka mihin. On muistettava, että turvallisuudesta ei pidä tinkiä. Turvallisuus on jokaisen asia. Turvallisuus on koko

Lue kokonaan »

Entä jo tulevaisuudessa Suomessa olisikin tuplasti enemmän kuntia?

Historiallinen uudistus on niin tuore, että emme ole ehkä kunnolla vielä tajunneet sen merkitystä. Saati sen tuomia mahdollisuuksia. Maakuntapohjainen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on totta ja hyvinvointialueet täydessä toiminnassa. Kunnille tämä avaa hienoja mahdollisuuksia. Kuntien perustehtäväksi sote-uudistuksen jälkeen jäi kasvatus, koulutus ja elinvoiman ylläpitäminen sekä kehittäminen. Kuntien tärkein tehtävä on siis luoda yhteisö, johon alueen ihmiset kuuluvat. Miksei siis kuntia voisi olla Suomessa enempää? Kuntia

Lue kokonaan »

Hyvä ikäihmisten hoiva on ihmisoikeus – yhteisöllisestä asumisesta ratkaisuja

Suomi ikääntyy hurjaa vauhtia. Meillä on kohta enemmän hoivapalveluja tarvitsevia ikäihmisiä kuin hoitavia ihmisiä. Ikääntyminen itsessään ei ole millään tavalla ongelma tai huono asia. Se on luonnollinen tapahtuma meidän jokaisen elämänpolulla. Ikäihmisten hoiva on jo pitkään ollut suuressa kuvassa heikolla tolalla. Hoivan piiriin ei välttämättä pääse niin nopeasti kuin tarve vaatii tai hoivapaikkaa saatetaan tarjota satojen kilometrien päästä kotimaisemista. Mielestäni jatkossa tarvitaan ajattelun muutos. Se,

Lue kokonaan »

LINDA TAVATTAVISSA

[ecs-list-events limit='10']

instagram

[instagram-feed feed=1]

Facebook

[custom-facebook-feed feed=1]
Scroll to Top